"Mieli on muotissaan
kun taakseen katsahtaa
uskaltaa..."
]]>
rajan taakse mieli halaa
vaan enkö koskaan sieltä palaa
vierailla voisin salaa
uskoa toisiin valaa
vallata toivolle alaa
leikkien iloista kalaa
taakse rajan mieli halaa
siellä haluaisin palaa
la-laa la-laa
]]>
Kas see on jama, luuletus või juhuse jutlus?
Kas see on tölplase töö või pudrupea puhkus?
Kas see on õpihimulise rõõm ja rahuldus?
Igatahes see on rohkem kui kiire kirikursus,
kuna kõik on kogu aeg grammatikapurjus.
See on diskreetsete diletantide keelesuplus.
See on nii tubli tutvus kui lahkumise kurbus.
Kas see jüngrite jamaluuletus on meie kaalutlus?
Jah. See on eestikeele kursus!
Kuressaar, 2006
]]>
Kun tarkkaan katsoo täysikuuta, niin siinä näkee erilaisia viivoja. Niin kuin murtumia. Ja jos oikein pitkään tuijottaa, niin ne murtumat muuttuvat kirjaimiksi, sanoiksi, lauseiksi...
Jokainen kirjain on sanan siemen.
Kieli on tuuhea aarnimetsä.
Sinä aamuna
kun tehtaamme suljettiin
oli kahvit juotu jo kuudesti.
Tuona iltana
kun kapakkaan kuljettiin
väki vaiti viikkoa muisteli.
Yöllä nukkunut
ei kuittikaan kunnolla
unet uudet pitivät valveilla.
Aamuyöstä ei ymmärrä
miten nukkumatta
jaksaa herätä.
Aika, ihmisen keksimä
muiston murusien siivilä.
Tähän täytyykö tyytyä
viha voimatonkin salata?
Aika, aika on ainoa
joka surun pois voi halata.
]]>
Ihminen on muuttunut kuumailmapalloksi.
Palloon pumpataan koko ajan lisää kaasua, jotta se kohoaisi aina vain korkeammalle, korkeammalle. Kun kaasu loppuu, niin jälki on rumaa.
Ihminen tarvitsee ankkureita. Muistijälkiä menneisyyteen. Juurien tunnistamista. Tyhjäpäinen lentäminen tarjoaa hetken nautinnon. Kauhean kankkusen.
Irrallisuuden
tyhjyyden
turvattomuuden
turhuuden
tunteen.
Ei yläilmoista, pilvien yläpuolelta näe maahan asti.
Ei yläilmoista tajua, että vastaukset kaikkein tärkeimpiin ihmisen esittämiin kysymyksiin ovat siellä mistä lähdettiin. Lähellä. Arjessa.
]]>
kuilun reunalla rokkikukko jyrää
maailma loppuu eikä se haittaa
elämä on muutakin kuin työlästä tyrää
arvot asentoon ahmijakin laittaa
päässä poikasten hullu huuto piinaa
vedetään vedetään vedetään viinaa!
suuhun sullotaan siementä ja sientä
antaa laatan lentää
taivaaseen kun entää
rokkarin pilvessä mikään ei oo pientä
otetaan ohraa kunnes lähtee taju
mahtavalle maistuu paskankin haju
otetaan ohraa kunnes lähtee haju
helppo on heitellä njet njet snaju
antaa kaiken lentää
taivaaseen kun entää
]]>
Missä on raamit, missä on raja?
Sisuksista kaikuu: aja, aja, aja!
Vauhdistako tulee vapauttaja?
Missä lie on vauhtihullun vastuu?
Kusta niin päässä, että hiuksetkin kastuu.
Enkelparven tie, kohta luokse vie.
Ruumiitten rinnalla kaahari astuu.
Kahjot kuskit kuittaa ja kiittää.
Oman onnensa onaniaan liittää.
Murhetta, surua ja tuskaa siittää!
Nyt riittää, riittää, riittää!
Ohitse kiitää kallioleikkaus.
Tähänkö tuikataan tekijän teikkaus?
Vihoviimeinen veto ja veikkaus!?
Niin pelle petaa kuin multa makaa.
Omat heinänsä haudaltaan niittää.
Mutta voiko niitä uhreille jakaa!?
Ei! Nyt riittää, riittää, riittää!
Missä lie on vauhtihullun vastuu?
Kusta niin päässä, että hiuksetkin kastuu.
Enkelparven tie, kohta luokse vie.
Ruumiitten rinnalla kaahari astuu.
]]>
Näen sinut lavan reunalla
katse tosi kaukana
kutsun sua neiti Niitiksi
pukeudut sä aina siististi
Mutta minkä vitun takia
pääsi sotket paskalla
Mieti
neiti Niitti
mieti
Mieti
neiti Niitti
mieti
Miksi haaveilet vain eilistä
arki löytyy peilistä
Etkö näe minkä takia
solmu kiertyy kaulassa
Mieti
neiti Niitti
mieti
Mieti
neiti Niitti
mieti
]]>